Kun Kazuo Ishiguron The Unconsoled -romaani ilmestyi 1995, hänen suomalainen kustantajansa sai sätkyn. (Oletettavasti.) Tuleva nobelisti oli haistattanut pitkät roolilleen hillityn toiseuden asiantuntijana. Herkkää japanilaista tussimaalausta muistuttavan romaanin sijaan käsillä oli suuren yleisön odotuksille keskisormea näyttävä sikailu. Ei tällaista Keltaiseen kirjastoon!

Samaan aikaan suomentaja Helene Bützow kulki omaa polkuaan halki kirjallisuuden lumotun seudun. Hän – ja keskimäärin puolet kirjallisuusmaailmasta – olivat sitä mieltä, että romaani on mestariteos. Nyt, 24 vuotta myöhemmin, Helene on vihdoin saanut suomentaa Surullinen pianistin. Hänen kanssaan käymme nyt käsikoukkua kuiluun, joka häämöttää sen illuusion takana, että voimme täysin ymmärtää tätä maailmaa. Pohjalla saattaa odottaa – päärynä?