Kesäkuun ensimmäisen viikonlopun päivien sää on laajalti poutainen ja ajoittain aurinkoinen, Lapissa lauantai on sateinen. Kesäkuun alettua sää vaihtuu lämpimään ja ukkosherkkään. Tämä on tällä erää viimeinen Forecan sää -podcast. Palaamme mahd
Etelässä ja maan keskivaiheilla sateet painottuvat öille ja päivät ovat monin paikoin poutaisia ja aurinkoisiakin, Lapissa on sateisempaa. Tuuli on voimistumassa pohjoisessa sekä maan keskivaiheilla.
Keskiviikkona lounaassa esiintyy hellettä sekä ukkoskuuroja, kun taas Pohjois-Lapissa voi paikoin sataa lunta. Torstaina sää on jo laajalti poutainen, mutta viileämpi.
Suomi kuuluu korkeapaineeseen ja viikonloppu on aurinkoinen. Lämpötila kohoaa päivä päivältä ja sunnuntaina maan länsiosassa mitataan jopa hellelukemia, 20 astetta ylittyy suuressa osassa maata.
Äitienpäivänä on aurinkoista ja jopa lähes +20 astetta maan etelä- ja keskiosassa, pohjoisessa puolestaan kylmää ja kaatosadetta. Podcast-jaksossa koko viikonlopun sää!
Torstaina säähän vaikuttaa maamme itäpuolella oleva korkeapaine. Perjantaiksi korkeapaine väistyy pohjoiseen ja Itä-Suomeen saapuu kaakosta matalapaine vesisateineen.