Et pysty ennustamaan elämääsi etukäteen, mutta voit saada mielenrauhaa varautumalla asioihin ennalta. Sopimukset ja asiakirjat eivät välttämättä kuulosta maailman mielenkiintoisimmalta asialta, mutta suunnittelemalla muutamia asioita etukäteen
Riitely on kuluttavaa - sen on saanut juristin työssä todistaa lähietäisyydeltä. Riidat naapurin, ex-puolison tai sisaruksen kanssa voivat pahimmillaan venyä vuosien mittaisiksi oikeusjutuiksi. Riitelyn takia ei ihmissuhteita kannata kuitenkaan
Postiluukusta tipahtanut reklamaatio myymästäsi kodista saattaa tuntua hetkelliseltä maailmanlopulta, puhumattakaan uudesta kodista löytyneestä homevauriosta. Asioita ei kuitenkaan kannata jäädä puimaan yksin, vaan apua on tarjolla - ja paljon
Miten säästää aikaa, rahaa ja hermoja, kun eteen tulee oman kodin ostaminen tai myyminen? Entä jos talosta löytyykin hometta tai kosteusvaurio?Neljännessä jaksossa käsitellään talo- tai asuntokauppoihin liittyviä seikkoja, ja varaudutaan enna
Kolmannessa jaksossa keskustelemme siitä, kuinka positiiviseenkin elämänmuutokseen liittyy juridisia seikkoja, jotka kannattaa ottaa jo varhaisessa vaiheessa huomioon. Jaksossa pureudumme lapsen syntymän lisäksi erilaisiin parisuhdemuotoihin, e
Läheisen poismenoon liittyy suurta surua, mutta myös monia velvollisuuksia. Lain elämää -podcastin toisessa jaksossa syvennytään perintöprosessin kiemuroihin ja selvitetään muun muassa mitä eroa on perunkirjoituksella ja perinnönjaolla.
Miksi hammaslääkärin tuoliin mennään vapaaehtoisesti tarkistuskäynnille, mutta lakimiestä konsultoidaan vasta viimeisessä hädässä? Lain elämää -podcastin ensimmäisessä jaksossa keskustellaan hyvien lakineuvojen hyödyllisyydestä ja etsitään syit