Miten menneisyyden menestyjät ja tulevaisuuden tekijät eroavat toinen toisistaan? Mitä tarkoittaa työn murros ja miten siihen voidaan valmistautua, jotta olemme tulevaisuuden tekijöitä?Onko niin, että menneisyydessä menestyttiin ja tulevaisuude
Tutkimukset osoittavat, että osaamisen puute on merkittävin yrityksen kasvun este. Osaamisvaatimukset muuttuvat kovaa vauhtia, joten organisaatioiden on mietittävä keinoja, miten työntekijöiden osaamisesta pidetään huolta ja oppimista tapahtuu
2000-luvun työn murrosta leimaa tutkimusten mukaan kolme ominaispiirrettä: digitalisaatio, jatkuva oppimisen vaade ja työn pirstaloituminen. Onko murroksessa kaikki mennyt putkeen ja pysyvätkö aivomme perässä muutoksessa?Oppimiskoneemme eli aiv
Moderneissa yrityksissä liiketoimintaa ohjataan strategialähtöisesti. Turvallisuus ja tuotannon kapasiteetin hallinta nähdään keskeisinä asioina liiketoiminnassa. Kun tähän linkitetään vielä LEAN-ajattelun johtamisfilosofia sekä arjen tekeminen
Yrityksen menestyksen kannalta työntekijöiden osaaminen ja potentiaali ovat ensiarvoisen tärkeitä. Mutta vieläkin tärkeämpää on se, kuinka paljon työntekijä haluaa antaa potentiaaliaan ja osaamistaan yrityksen käyttöön. Aiheesta ovat keskustel
Erilaisten selvitysten mukaan ikäsyrjintä suomalaisessa työelämässä on todella yleistä. Jopa 9 kymmenestä on kokenut iän perusteella syrjintää. Kaikki toiminta, jolla ihminen asetetaan epäedullisempaan asemaan jonkin ominaisuuden perusteella, o
Paremman työelämän puolesta -podcastin 8. jaksossa Rastor-instituutin liiketoimintapäällikkö Tuomo Talvitie ja asiakaskokemustoimisto Shirute Oy:n toimitusjohtaja Sirte Pihlaja keskustelevat asiakaskokemuksen vaikutuksesta liiketoimintaan ja as
Paremman työelämän puolesta -podcastin seitsemännessä jaksossa Rastor-instituutin myynti- ja asiakkuusjohtaja Marko Saren keskustelee koronapandemian jälkeisestä myynti- ja asiakastyöstä myynnin moniottelijan ja social selling -uranuurtajan San
Paremman työelämän puolesta -podcastin kuudennessa jaksossa Rastor-instituutin tarjoomapäällikkö Irmeli Kalliosalmi sekä Thermo Fisher Scientific Oy:n henkilöstöjohtaja Tytti Bergman syventyvät tarkastelemaan, miten HR-ammattilainen voi tukea o
Paremman työelämän puolesta -podcastin viidennessä jaksossa Rastor-instituutin asiakkuuspäällikkö Eveliina Suokonautio sekä Individual insight yritystään luotsaava työyhteisövalmentaja Minna Anttila keskustelevat tämän päivän sekä tulevaisuuden
Paremman työelämän puolesta -podcastin neljännessä jaksossa Rastor-instituutin liiketoimintapäällikkö Laura Marjamo sekä viestintätoimisto CoComms Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Kaija Pohjala keskustelevat viestinnän roolista organisaatioiss
Paremman työelämän puolesta -podcastin kolmannessa jaksossa Rastor-instituutin asiakkuuspäällikkö Antti Raami ja Kasvu Partnersin seniorikonsultti Timo Sorri keskustelevat nykypäivän myynnistä. Jaksossa pureudutaan tarkemmin siihen, miten taval
Paremman työelämän puolesta -podcastin toisessa jaksossa Rastor-instituutin toimitusjohtaja Toni Berkowits sekä Sitran Tapio Huttula puivat työn murrosta suomalaisessa työelämässä. Työn murros itsessään ei ole uusi ja tuntematon asia, vaan sitä
Millaiset yritykset ja työntekijät menestyvät tulevaisuudessa?Paremman työelämän puolesta -podcastin ensimmäisessä jaksossa Rastor-instituutin toimitusjohtaja Toni Berkowits keskustelee Sitran Tapio Huttulan kanssa koronan jälkeisistä vaikutuks